Aamupäivä oli kirkas ja aurinkoinen, ja niityllä vallitsi rauha. Ympärillä kasvoi kauniita kukkia, ja vihreät ruohotupsut lainehtivat tuulessa. Pieni lammas, joka tunnettiin nimellä Lilli, söi tyytyväisenä ruohoa. Hänen paksu, valkoinen turkkinsa hohti kuin lumi auringon valossa.

Yhtäkkiä Lilli kuuli jotain erikoista – kellojen kilinää. Kilinät soivat kuin iloiset naurut, ja ne kutsuivat häntä kuin salainen viesti. “Mikä tuossa äänessä mahtaa olla?” Lilli mietti ääneen, silmät suurina uteliaisuudesta.

“Haluatko mennä katsomaan, mistä se ääni tulee?” kysyi Lillin ystävä, Pasi-pupu, joka oli juuri tullut Lillin luo. Pasi oli innokas ja rohkea, ja hänen ruskeat korvansa höristyivät mielenkiinnosta.

“Kyllä, lähdetään yhdessä!” Lilli vastasi, ja he aloittivat matkan kohti ääntä. Kilinät johdattivat heitä syvemmälle metsään, ja joka askeleella Lillin sydän sykähti jännityksestä. “Miten ihmeellisiä seikkailuja tämä päivä tuokaan!” hän ajatteli.

Kun he saapuivat puiden siimekseen, he näkivät suuren, vanhan tammen juurella joukko eläimiä. Siellä oli oravia, lintuja ja jopa muutama karhu, kaikki kerääntyneenä tammen ympärille. Puiden oksilla riippui kelloja, jotka kilisivät kevyesti tuulessa.

“Mitä täällä tapahtuu?” Lilli kysyi uteliaana. “Miksi kaikki ovat kerääntyneet tänne?”

“Meillä on juhlat!” huudahti pikkulintu, joka istui oksalla. “Juhlimme kesän tuloa ja ystävyyttä. Tule mukaan, Lilli! Kaikki ovat tervetulleita!”

Pasi-pupu hypähti ilosta. “Lilli, tämä on täydellinen tilaisuus! Meidän on osallistuttava!”

Lilli nyökkäsi ja astui joukkoon. Hän tunsi kuinka kellojen kilinä nosti tunnelmaa. Eläimet alkoivat tanssia, ja Lilli liittyi mukaan. “Tämä on hauskaa!” hän huudahti nauraen, kun hän pyöri ympäriinsä.

“Muista vain, että ilo on parasta, kun sen jakaa ystävien kanssa”, Pasi muistutti ja hymyili. “Mitä enemmän tanssit, sitä enemmän ystäviä saat!”

Yhdessä he tanssivat ja lauloivat, ja Lillin hymy kasvoi joka hetki. Vihdoin, kun juhlat olivat parhaimmillaan, Pasi huusi: “Kuka uskaltaa kokeilla kellojen soittamista?”

“Minä! Minä!” Lilli huudahti innoissaan. Hän riensi tammen luo, ja kaikki eläimet katsoivat jännittyneinä. Lilli tarttui yhdestä kellosta ja veti sen alas. Kilinä kaikui metsän läpi.

“Se on niin kaunista!” Lilli sanoi ja tunsi ylpeyttä. “Haluan soittaa lisää!”

Mutta juuri kun Lilli veti toista kelloa, se putosi maahan ja särkyi. Kaikki eläimet hiljenivät. Lillin sydän alkoi pamppailla pelosta. “Anteeksi! En tarkoittanut rikkoa sitä!” hän huudahti.

Pasi-pupu tuli hänen luokseen ja sanoi: “Ei hätää, Lilli. Kaikki tekevät virheitä. Tärkeintä on, että opimme niistä.”

“Mutta kuinka voin korvata sen?” Lilli kysyi surullisena.

“Mennään yhdessä etsimään uusi kello. Voimme tehdä siitä kauniin yhdessä”, Pasi ehdotti. Lilli hymyili hieman.

Heidän etsintänsä vei heidät syvemmälle metsään, kunnes he löysivät vanhan, unohtuneen kellon. “Katso! Tämä on täydellinen!” Pasi riemuitsi. He koristelivat sen kukilla ja lehvillä, ja palasivat juhliin.

“Katso, mitä me löysimme!” Pasi sanoi ylpeänä, ja kaikki eläimet alkoivat ihailla uutta kelloa. “Kiitos, Lilli! Olet oikea ystävä”, pikkulintu sanoi.

“Ystävyys tarkoittaa, että olemme yhdessä, vaikka asiat menevät pieleen”, Pasi sanoi Lillille. “Ja nyt meillä on uusi kaunis kello juhliimme!”

Juhlat jatkuivat, ja Lilli oppi, että tärkeintä oli ystävyys, ei täydellisyys. Hän nauttii kilisevistä kelloista, mutta vielä enemmän siitä, että sai jakaa hetken ystäviensä kanssa. Taivas täyttyi iloisista nauruista ja kellojen kilinöistä, kun päivä vaihtui iltaan.

Lilli ja Pasi katsoivat toisiaan hymyillen. “Tämä oli paras päivä ikinä”, Lilli sanoi. Ja kaikki metsän eläimet olivat samaa mieltä.