Kesäinen aamu puutarhassa täytti ilman lämpimällä auringonpaisteella. Kukat kukkivat kirkkaissa väreissä, ja lehdet heiluivat kevyesti tuulessa. Siellä, kukkien yllä, leijui pieni perhonen nimeltään Ripa. Hänen siipensä kimmelsivät kuin sateenkaaren värit auringon valossa, ja hän nauttii jokaisesta hetkestä.

“Voi, miten ihanaa on leijailla tuulessa!” Ripa huudahti innoissaan. Hän liiteli ympäri puutarhaa, ja jokainen ilmavirta vei häntä uusiin seikkailuihin. “Miksi en kokeilisi uutta temppua? Oi, se olisi varmasti jännittävää!”

Ripa päätti etsiä erityisen voimakkaan ilmavirran, jonka avulla hän voisi lentää korkeammalle kuin koskaan ennen. Hän huomasi suuren vanhan puun, jonka oksat kurottivat kohti taivasta. “Tuolla se varmasti on!” Ripa ajatteli ja suuntasi kohti puuta.

Saavuttuaan puun juurelle, hän tapasi ystävänsä, Pippurin, pienen tuulenhenkäyksen, joka tanssi iloisesti. “Pippuri, tiedätkö, mistä löytyisi voimakkain ilmavirta?” Ripa kysyi uteliaana.

“Ehkä tuolla ylhäällä, puun oksilla!” Pippuri vastasi. “Mutta varo, Ripa! Jos ilmavirta on liian voimakas, se voi viedä sinut minne vain!”

“Ei hätää, Pippuri! Minä olen taitava lentäjä!” Ripa vakuutti, vaikka hänen sydämensä alkoi pamppailla jännityksestä. Hän nousi korkealle puun oksille ja etsi täydellistä kohtaa.

Kun hän vihdoin löysi oikean paikan, Ripa sulki silmänsä ja otti syvän hengityksen. “Valmiina!” hän huusi. Hän avasi siipensä ja hyppäsi alas oksalta. Tuuli tarttui häneen ja tempaisi hänet mukaansa. Ripa tunsi kuinka hän nousi ylös, ylös ja ylös, kunnes kaikki alla oleva alkoi kutistua.

“Vau!” hän hihkaisi, kun hän liiteli korkealla taivaalla. “Tämä on uskomatonta!” Mutta pian Ripa huomasi, että tuuli oli voimakkaampi kuin hän oli kuvitellut. Se tempasi häntä ympäri, ja hän alkoi menettää hallintaansa.

“Pippuri! Apua!” Ripa huusi hätääntyneenä, kun voimakas ilmavirta pyöritti häntä kuin lehtipöhkälettä. Hän huomasi, että ylpeys ja liiallinen rohkeus olivat saaneet hänet pulaan. “En halunnut tällaista seikkailua!”

Pippuri kuuli ystävänsä huudon ja kiiruhti auttamaan. “Ripa! Yritä lentää alas, älä vaan anna tuulen viedä sinua!” Pippuri huusi, ja Ripa yritti parhaansa mukaan seurata neuvoa. Hän liiteli alaspäin, mutta tuuli tempaisi hänet yhä.

“Ajattele kukkia!” Pippuri kehotti. “Kuvittele, kuinka pehmeitä ja kauniita ne ovat!”

Ripa sulki silmänsä ja kuvitteli itsensä leijailevan kauniiden kukkien yllä. Hän keskittyi rauhoittumaan ja löysi voimaa siipensä voimasta. Yhtäkkiä, hän tunsi tuulen laantuvan.

“Ai niin, tämä on vain peliä!” Ripa sanoi itsekseen. Hän alkoi liitää hallitummin ja käänsi kurssinsa kohti maanpintaa. Tuuli oli edelleen voimakas, mutta nyt hän osasi hyödyntää sitä, eikä se ollut niin pelottavaa.

Lopulta hän laskeutui pehmeälle maalle Pippurin viereen. “Vau, mikä seikkailu! Kiitos, Pippuri! En olisi selviytynyt ilman sinua,” Ripa hengästyneenä sanoi.

“Etkö tajunnut, että ylpeys ja uhkarohkeus voivat johtaa vaikeuksiin?” Pippuri kysyi lempeästi. “Mutta hyvä, että opit sen, Ripa. Seuraavalla kerralla voimme lentää yhdessä ja olla varovaisempia.”

“Niinhän se on,” Ripa myönsi. “Yhdessä on paljon hauskempaa ja turvallisempaa!”

He alkoivat leikkiä ilmavirtauksen kanssa yhdessä, mutta nyt Ripa muisti olla varovainen. Hän nauttii lentämisestä ja kääntelee siipiään lempeästi, keskittyen siihen, mitä ympärillä tapahtui. Ilta alkoi hämärtyä, ja tähdet alkoivat ilmestyä taivaalle.

“Jatketaanko lentämistä?” Pippuri kysyi. “Nyt me tiedämme, miten lentää oikein!”

“Ehdottomasti!” Ripa huudahti innostuneena. “Mutta muista, varovaisuus ensin!”