Aurinko alkoi laskea metsän yllä, ja kultainen valo suodattui puiden välistä, pehmentäen oksien varjot. Metsän eläimet valmistautuivat yöhön. Pieni lintu, nimeltään Sini, istui korkean kuusen oksalla ja katseli hiljaisuutta, joka levittäytyi metsään. Mutta hän ei ollut unohtanut, mitä tänään oli luvannut.

Sini nyökkäsi. “Olen valmis aloittamaan. Tänä iltana kerron teille tarinan metsän rauhasta ja yhteistyön voimasta.”

Pienet ja suuret eläimet kerääntyivät lähemmäs ja asettuivat mukavasti. Orava kapusi puun juurelle, siili kiepahti kerälle ja pöllö asettui oksalle valppaana kuuntelemaan. Vain mäyrä tuhahti, mutta istahti hänkin lopulta lehtien pehmeälle pedille.

Sini aloitti laulullaan, joka oli pehmeä ja lempeä. “Kaukana täällä metsässä oli aika, jolloin rauha ei ollut aivan itsestäänselvyys…”

Hänen äänensä kaiku kulki puiden lomassa, ja eläimet tuudittautuivat hänen tarinaansa.

“Olipa kerran,” Sini lauloi, “nuori jänis, joka ei jaksanut odottaa kevään kasvua. Hän loikki levottomasti metsässä ja valitti kaikille, kuinka kaikki oli hidasta ja tylsää. Hän törmäsi oravaan, joka keräsi käpyjä pesäänsä.

’Kuinka jaksat kerätä käpyjä? Tämä metsä on niin hiljainen ja tavallinen,’ jänis tuhahti.

Orava katsoi ystäväänsä ja hymyili. ’Katsopa tarkemmin. Tämä metsä kätkee sisäänsä rauhan, joka auttaa meitä jaksamaan kaikki vuodenajat.’

Jänis kuunteli, mutta epäili silti.

Sini liversi edelleen pehmeästi, ja hänen laulunsa alkoi saada kaikkien mielenrauhaa. Hän kertoi, kuinka orava johdatti jäniksen katsomaan metsää uusin silmin. He katselivat kevään ensimmäisiä kukkia, jotka pujahtivat esiin maan lämpimästä sylistä, ja kuuntelivat, miten tuuli kuljetti oksilla leikkivien lintujen sirkutusta.

’Näetkö nyt, kuinka paljon täällä on elämää?’ orava kysyi jänikseltä.

Jänis nyökkäsi. Hän huomasi, että metsä ei ollutkaan hiljainen, vaan täynnä ääniä ja värejä – kunhan niitä osasi etsiä.

Sini jatkoi lauluaan: “Ja niin jänis ja orava päättivät tehdä yhdessä jotakin erityistä. He rakensivat pienen suojan kaikille niille eläimille, jotka tarvitsevat lepoa matkallaan. Se oli heidän lahjansa metsälle, pieni paikka, joka muistuttaisi kaikkia rauhan ja ystävyyden merkityksestä.”

Kun Sini päätti laulunsa, metsään laskeutui syvä hiljaisuus. Kukaan ei puhunut, mutta jokainen eläin tunsi sydämessään lämpimän, rauhallisen tunteen. Orava katsoi jänistä, ja he hymyilivät toisilleen. Mäyrä nyökkäsi hiljaa, jopa hän ymmärsi tarinan merkityksen.

Sini kuiskasi vielä hiljaa: “Jos muistamme pitää huolta toisistamme, tämä metsä säilyy rauhallisena paikkana, jossa jokainen saa levätä ja olla turvassa.”

Eläimet jäivät kuuntelemaan metsän yön ääniä, ja yksi kerrallaan he asettuivat nukkumaan. Metsä ympäröi heidät turvallisesti, ja pieni Sini tunsi, kuinka hänen laulunsa oli tuonut kaikille mielenrauhaa.

Tähti syttyi taivaalle ja katseli, kuinka metsän asukkaat nukahtivat. Ja niin metsään laskeutui yö, jonka syvä rauha piti kaikki lämpimässä syleilyssään.