Kaukaisen metsän laidalla, kultaisina hohtavien lehtien keskellä, Siili heräsi kauniiseen syys-aamuun. Hän venytteli piikkisiä jalkojaan ja huomasi, että syksy oli tullut taas. Lehdet olivat vaihtaneet väriä ja peittivät maan pehmeänä mattona. “Tämä on täydellinen aika rakentaa uusi pesä,” Siili ajatteli, “koti, jossa voin nukkua rauhassa talven yli.”

Kävelyretki alkoi. Siili suuntasi kohti metsäpolkua, joka kulki värikkäiden lehtien, sienten ja kimaltelevien aamukastetta täynnä olevien ruohojen ohi. “Minun on löydettävä parhaat lehdet,” hän mumisi itsekseen. “Mikään ei voita pehmeää ja lämmintä pesää!”

Ensimmäiseksi hän tapasi Kani, joka hyppeli lehtien päällä. “Miksi sinä täällä, Siili?” Kani kysyi uteliaana.

“Rakennan uutta pesää,” Siili vastasi innostuneena. “Eikö syksy olekin kaunis?”

“On kyllä!” Kani hymyili. “Minä voin auttaa sinua! Kuka tietää, ehkä löydämme yhdessä jotain erityistä.”

Yhdessä he jatkoivat matkaansa. Kani näytti Siilille parhaat paikat, joissa lehdet olivat paksuja ja kauniita. He keräsivät punaisia, keltaisia ja ruskeita lehtiä, kunnes Siilin selkäpiikit olivat täynnä tavaraa. “Tämä tulee olemaan upea pesä!” Kani innostui.

Kun he palasivat takaisin, Siili huomasi, että Mymmeli oli myös metsässä. “Mymmeli! Tule auttamaan!” hän huusi. “Rakennamme pesää!”

Mymmeli, jolla oli pitkä vaaleanpunainen häntä, tuli hymyillen. “Voin tuoda vaikkapa vanhoja sammalia! Ne tekevät pesästä vielä mukavamman,” hän ehdotti.

“Hyvä idea!” Siili sanoi. “Sammaleet ovat täydellinen lisä!”

Mymmeli meni etsimään sammalta, ja Siili sekä Kani jatkoivat lehtien keräilyä. Pian Mymmeli palasi mukanaan iso nippu pehmeää sammalta. “Nyt on aika rakentaa!” hän ilmoitti.

He alkoivat laittaa lehtiä ja sammalta päällekkäin. Siili työskenteli innokkaasti ja nautti siitä, että ystävät olivat hänen kanssaan. “Minusta tuntuu, että tästä tulee paras pesä ikinä!” hän sanoi ylpeänä.

Kani loikkasi pesän vierelle ja katsoi rakennustyötä. “Mutta mitä jos pesäni on parempi kuin sinun?” Kani kysyi leikillään.

“No, minä en tiedä,” Siili vastasi. “Ehkä voimme kilpailla siitä, kumpi on mukavampi!”

Mymmeli hymyili. “Miksi te ette voisi olla vain ystäviä ja nauttia siitä, mitä olette luoneet?”

Kani ja Siili katsoivat toisiaan ja naurahtivat. “Olet oikeassa, Mymmeli,” Siili myönsi. “Ystävyys on tärkeämpää kuin kilpailu.”

Päivä kului nopeasti, ja pesä alkoi näyttää täydelliseltä. Siili asetteli viimeiset lehdet ja sammalet paikoilleen. “Valmis!” hän huudahti iloisesti. “Tulkaa katsomaan!”

Pesä oli todella kaunis: lehdet hohtivat eri väreissä, ja sammal peitti sen pehmeästi. “Se näyttää upealta!” Kani sanoi. “Voit todella olla ylpeä!”

“Kiitos, ystävät!” Siili vastasi. “Ilman teitä en olisi saanut tätä aikaan.”

Ystävykset istuivat pesän vieressä ja ihailevat teostaan. Ilta alkoi hämärtyä, ja tähdet syttyivät taivaalle. “Tiedättekö, mitä?” Siili sanoi. “Nyt voimme viettää talven yhdessä!”

Mymmeli ja Kani nyökkäsivät innoissaan. “Me olemme aina ystäviä, eikö niin?” Kani kysyi.

“Niin totta!” Mymmeli vastasi. “Ja talven yli me voimme nauttia tästä pesästä yhdessä.”

Ystävyys, yhteistyö ja yhteinen luominen olivat tehneet Siilin pesästä erityisen. Siili tiesi, että hän ei vain ollut rakentanut pesää itselleen, vaan myös luonut lämpimän paikan ystävilleen, jossa he voisivat jakaa unohtumattomia hetkiä.