Olipa kerran pieni koira nimeltä Rolle. Rolle asui keltaisessa talossa metsän laidalla, ja hänen lempipuuhansa oli juoksennella ympäri pihaa ihan vain huvin vuoksi. Eräänä aamuna Rolle päätti pyöriä pihalla kuin karusellissa – ihan päästään pyörälle saakka. Rolle veti kuononsa kiinni maahan, jännitti takajalkansa ja alkoi pyöriä ympäri.

Yhtäkkiä hän kuuli äänen pensaan takaa. “Mitä sinä teet, Rolle?” kysyi Mimmi-kissa, joka oli hypännyt aidan yli seuraamaan ystävänsä hassua puuhaa. “Mimmi, minä leikin karusellia!” Rolle nauroi ja pyöri vielä muutaman kerran ympäri. “Haluatko liittyä mukaan?”

Mimmi katseli pyörivää Rollea hetken mietteliäänä, mutta sitten hän hymyili, ponnahti pyöreään asentoon ja alkoi pyöriä Rollea matkien. Molemmat pyörivät nyt ympäri, ja heistä tuntui kuin maailma olisi pyörinyt mukana.

Yhtäkkiä oksien rapina kuului läheisestä puusta, ja alas hyppäsi Pikku-Peippo, pieni, iloinen varpunen. “Mitä te täällä teette?” Pikku-Peippo kysyi iloisella piipityksellä, katsellen uteliaana pyöriviä ystäviään. “Me leikitään karusellia!” Rolle haukahti. “Tule mukaan, Peippo!”

Pikku-Peippo oli heti mukana leikissä. Hän levitti siipensä, kiersi Rollea ja Mimmiä ympyrää ja lauloi iloista säveltä. Pian kaikki kolme pyörivät ja lauloivat, ja nauru kaikui metsän reunaan saakka.

Juuri silloin pensaikosta tuli esiin vanha Mummo-Supi, joka hymyili viiksekkäille ystävilleen. “No mutta, mitä tämä hullunkurinen meteli onkaan?” hän kysyi huvittuneena. “Minäpä en ole nähnyt näin iloista leikkiä vuosiin!”

“Mummo-Supi! Tule mukaan! Pyöritään kuin karusellissa!” Rolle haukahti ja heilutti häntäänsä innoissaan. Mummo-Supi katsoi toisia hetken. “No, ehkä pieni kierros karusellissa ei haittaa vanhaakaan,” hän sanoi virnistäen ja alkoi pyöriä rauhallisesti ympäri, tassut jämäkästi maassa.

Kohta he kaikki pyörivät yhdessä: Rolle haukkui, Mimmi naukui, Pikku-Peippo lauloi, ja Mummo-Supi naurahti silloin tällöin matalalla äänellä. Leikkimisen ilosta pyörivät ystävykset eivät huomanneet, kuinka taivaalle oli kerääntynyt tummia pilviä. Juuri kun Rolle otti viimeisen pyörähdyksen, kuului kova ukkosen jyrähdys, ja ensimmäiset sadepisarat alkoivat pudota heidän niskaansa.

“Oho, nyt taitaa tulla sade!” Rolle huudahti, ja he kaikki pysähtyivät katsomaan ympärilleen. “Ehkä meidän pitäisi mennä suojaan.”

“Ei, minusta tuntuu, että sade tekee tästä leikkikarusellista vieläkin hauskemman!” Mimmi naurahti ja alkoi hypähdellä vesipisaroiden alla, tassut maata napauttaen. Pian muutkin liittyivät mukaan, ja nyt he tanssivat karusellin tapaan sateessa.

Mutta juuri silloin Pikku-Peippo lipsahti märällä ruoholla ja lennähti maahan pehmeään mutalätäkköön. “Apua!” hän piipitti. “En pääse ylös!”

Kaikki lopettivat leikkimisen ja juoksivat Pikku-Peipon luo. “Älä huoli, me autamme sinut,” Rolle sanoi lempeästi ja otti Pikku-Peipon varovasti hampaisiinsa nostaen tämän ylös mudasta. “Nyt olet turvassa!”

Pikku-Peippo kiitti kaikkia ja hymyili helpottuneena. Vaikka mutalätäkössä pyöriminen oli ollut vaarallista, hän oli oppinut tärkeän asian – aina ei kannata riehua uhkarohkeasti, varsinkaan sateen liukastamalla nurmikolla.

“Kiitos, että autoitte minut ylös!” Pikku-Peippo sanoi, ja kaikki nyökkäsivät hymyillen.

“Sateen ja mutalätäkön jälkeen voi olla mukavaa palata takaisin rauhallisempiin leikkeihin,” Mummo-Supi sanoi, taputtaen Rollea ystävällisesti selkään.

Kun sade viimein taukosi, kaikki neljä ystävää palasivat yhdessä kotiin, nyt hieman väsyneinä mutta täynnä iloa ja naurua. Heille jäi kaunis muisto yhteisestä leikkikarusellista – ja he oppivat, että leikki on hauskaa, mutta on tärkeää pitää huolta myös ystävistä.