Pehmeä, lämmin hiekka tuntui tassuissa täydelliseltä. Pieni kissa nimeltä Kisu istui hiekkalaatikolla aurinkoisena päivänä ja katseli ympärilleen. Hän oli päättänyt rakentaa suurimman hiekkakakun, jonka kukaan oli koskaan nähnyt. “Tämä hiekkakakku on tehtävä niin hienoksi, että kaikki ihmettelevät,” hän ajatteli innostuneena.

Kisun vierestä kuului pieni rapina. Siellä seisoi Pupuli, valkoinen ja pörröinen pupu, joka katseli kiinnostuneena, kun Kisu asetteli hiekkakakkuunsa ensimmäistä kerrosta. “Mitä sinä oikein rakennat?” Pupuli kysyi.

“Rakennan suuren hiekkakakun!” Kisu vastasi ylpeänä ja muotoili tassuillaan toista kerrosta. “Se on kaikkien hiekkakakkujen kuningas!”

“Vau! Minäkin haluan auttaa,” Pupuli sanoi, ja Kisu nyökkäsi iloisena. Yhdessä he hinasivat hiekkaa ja tekivät kakkuun lisää kerroksia. Hiekka oli sopivan kosteaa, joten se pysyi hyvin muodossaan.

Hetken kuluttua pieni lintu nimeltä Tii tuli paikalle. “Piip! Mitä te puuhaatte täällä?” Tii kysyi ja laskeutui hiekkakakun viereen.

“Rakennamme valtavan hiekkakakun,” Pupuli kertoi innoissaan. “Se on ihan mahtava, eikö vain?”

Tii nyökkäsi. “Näyttää todella hienolta! Mitä jos koristelisin kakun pienillä höyhenilläni? Ne sopisivat siihen täydellisesti.”

Kisu ja Pupuli olivat ihastuneita ideasta, ja niin Tii alkoi tuoda pieniä, värikkäitä höyheniä ja asetteli niitä kakun reunojen ympärille kuin koristeet. Hiekkakakku alkoi näyttää yhä upeammalta.

Kun hiekkakakku oli melkein valmis, paikalle saapui pieni siili nimeltä Siiri, joka oli ollut marjoja etsimässä. “Vau! Mikä upea kakku!” Siiri huudahti. “Jos haluatte, voin lisätä siihen muutaman kukan koristeeksi.”

Kisu, Pupuli ja Tii nyökkäsivät innoissaan. “Kyllä, se olisi täydellistä!” Kisu sanoi.

Siiri asetteli hiekkakakun päälle pieniä metsäkukkia, ja nyt kakku näytti suorastaan satumaiselta. Kun kaikki oli valmista, ystävät istahtivat hiekkakakun ympärille ihailemaan työtään.

“Onpa upeaa, että teimme tämän yhdessä,” Pupuli sanoi. “Se on kuin taideteos.”

“Juuri niin,” Kisu vastasi. “Ajattelin ensin tehdä kakun ihan yksin, mutta tämä on paljon kauniimpi ja hauskempi, kun kaikki saivat osallistua.”

Tii nyökkäsi ja lisäsi: “Ja on aina mukavampaa jakaa tällaiset hetket yhdessä.”

Kaikki olivat samaa mieltä. Hiekkakakku oli lopulta kauniimpi kuin kukaan heistä olisi osannut kuvitellakaan, ja siitä tuli heille erityinen yhteisen tekemisen muistomerkki.

Kun aurinko alkoi laskea, ystävät hyvästelivät toisensa ja lähtivät omille teilleen, mutta he tiesivät, että se hiekkakakku ja sen teko yhdessä oli jotain, mitä he eivät koskaan unohtaisi.

Kisu katsoi vielä kerran hiekkakakkua, ja hänen sydämensä oli täynnä lämpöä. Hän oli oppinut tärkeän asian: joskus paras ilo tulee siitä, kun jakaa jotain erityistä muiden kanssa.